maanantai, 8. joulukuu 2008

In Memoriam



Manta

Amadea Krasna Celebrita
16.03.1995 - 6.12.2008

2131255.jpg

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.


Rakas Ystäväni, teit minuun lähtemättömän vaikutuksen.
En unohda Sinua koskaan!






maanantai, 8. joulukuu 2008

Niin sammui sydän kultainen...

Perjantai 5.12.
Yöllä kun Mantan kanssa vielä valvottiin, ja tarjosin ruokaa kädestä, niin rouva vetäisi ne melkein entisellä innolla suuhunsa. Toivon liekki väpätti..

Lauantai 6.12.

Aamulla Manta vaikutti aavistuksen pirteämmältä, makoili kyllä, mutta pää pystyssä korvat höröllään seuraili aamupalapuuhia. Tarjosin ruokaa, ei kelvannut. Päästin pissille, ei meinannut jalat kantaa.
Illalla ystäväni oli lähettänyt tekstiviestin, jotta oli soittanut työkaverilleen ja saanut hänen koiransa eläinlääkärin yhteystiedot, kuulemma hyvä sellainen.
Siispä soitto ystäville, ja lapset sinne hoitoon. Toinen heistä lähti tuekseni ja tulkiksi tarvittaessa.

Eläinlääkäri oli mitä ihanin ja sydämellisin ihminen, kenet olen tavannut. Lisäksi hän osasi asiansa. (Lapseni, 6v, oli kyllä eläinlääkärin pätevyydestä eri mieltä. Hän tuumasi, että hänestä se ensimmäinen eläinlääkäri oli parempi, kun sieltä Manta tuli aina elävänä takaisin.)
Ensin käytiin sairaskertomus läpi, sitten hän tunnusteli Mantaa ja kuunteli sydämen ja keuhkot, lirutti pienen tipan verta, röntgenkuvasi ja ultrasi.
Sydämen vajaatoimintaa hän ei pystynyt Mantasta diagnosoimaan, läpän vuotamista hän ei kuullut, kuten röntgenissäkin sydän oli normaalin kokoinen, ei laajentunut eikä paksuuntuneita seinämiä, kuten pitäisi jo olla puolentoista vuoden jäljiltä. Näinkö olin syöttänyt Mantalle Fortekoria 1v5kk turhaan?
Ultrassa kohtua ei näkynyt, eli ei tulehdusta siellä. Maksa, munuaiset kunnossa. Perna, tuo tärkeä immuunijärjestelmän palikka, oli suurentunut aivan valtavasti. Se yhdessä kovan kuumeen kanssa vahvisti, että jotain on pahasti pielessä Mantan kropassa.
Keuhkoissa ei ollut nestettä, ei kuuntelemalla eikä röntgenissä, ei siis keuhkokuumetta.
Mutta, sieltä keuhkoista löytyi kaksi vaaleaa möykkyä, jotka eivät sinne kuuluneet. Kasvaimia. Röntgenkuva ei toki kertonut, minkä laatuisista kasvaimista oli kyse, mutta ottaen huomioon koiran yleiskunnon, niin ei valoisalta näyttänyt.

Eläinlääkäri kertoi, että on mahdollisuus, että hän lähettää meidät specialistille, joka ultraa kasvaimet ja ottaa koepalat. Tai sitten päätän, että nyt riittää.

Ja näin päätin. Nyt oli tullut aika, jolloin ystävyys punnittaisi. Viimeinen palvelus rakkaalle ystävälle.

Siihen syliini Manta nukahti.

Hyvästi rakas ystäväni. Pidä pojat kurissa ja Rouvannuhteessa (niinku sitä nyt epäilisinkään).





lauantai, 6. joulukuu 2008

Final countdown...

1.12.
Maanantai-iltana Manta alkoi "lutkuttaa" itseään jatkuvasti, ajattelin, jotta ei kai se vaan tee juoksua! Ei enää! Illalla en veritippoja löytänyt, mutta eipä niitä parina ekana päivänä koskaan olekaan saanut kiinni, sen verran tarkka tyttö on.

2.12.
Illan ja yön kuuntelin tätä "lussuttamista" ja aamulla tarkistus. Ei ollut juoksu, tuli märkää. Siispä eläinlääkäriin.
Eläinlääkärissä otettiin verikoe, röntgenkuva ja ultra. Diagnoosi: ei pelkäämääni kohtutulehdusta, mutta kystia, tai jotain rakkuloita, kuitenkin. Seuraavasta juoksusta sitten todennäköisesti tulee ihan tulehdus.
Myös kreatiini (munuaisarvo) oli aika korkea 124 (viitearvo 27-124).
Hoidoksi Baytril-kuuri (antibiootti) ja suositus, jotta Manta olisi hyvä sterilisoida ja tehdä dialyysi.
Illan pohdinnoissa päädyin, että leikata ei enää, kuten ei dialyysiäkään. Kohtutulehdus hoidetaan minkä pystytään antibiooteilla ja elellään sen minkä päiviä on jäljellä. Operaatioita ei enää tehdä.

3.12.
Manta lopetti nuolemisen jo tiistai-iltana, yhden tabletin jälkeen ja oli täysin oma itsensä.
Päivällä yksin ollessaan jopa otti yhteen hain kanssa. Lasten Lego-hailta oli syöty evät ja pyrstö (ei syötysyöty, mutta pureksittu irti ja syleskelty pitkin lattioita). Syykin tähän yhteenottoon paljastui pian, hain suuhun oli säilötty juustoa (öh, tietenkään meillä lapset eivät syö muualla kuin
pöydän ääressä). Valtakunnassa kaikki hyvin.

4.12.
Torstaiaamuna pääsimme pitkästä aikaa siis normaalille aamulenkille, parinkymmenen minuutin lenkki lähimetsässä. Loppulenkistä Manta alkoi väsymään ja kirosin itseni, että vein kipeän koiran niinkin pitkälle lenkille. Pissi-kakkareissu olisi hyvin riittänyt.
Klo12 lähdin hakemaan Tyttöä lastentarhasta ja otin Mantankin mukaan ajelulle, se kun siitä niin pitää, mukaanpääsemisestä.
Kun tultiin pihaan ja otin Mantan autosta, se hyppäsi sieltä normaalisti ja jäi niille sijoilleen seisomaan. Olin
ihan ihmeissään. Pian syy tälle selvisi, ja Manta laatoitti uudestaan pihamme. Oksennuksia taisi tulla 7 kpl. Noh, kohtuunormaalia rankan antibioottihoidon yhteydessä.
Koira sisälle, ja olohuoneeseen meni makoilemaan (kuten aina).
Kolmelta vein Tytön takaisin lastentarhaan juhlaan, ja kotiintullessa ihmettelin miten kovin vaisu Manta on. Ei normaalia kengänkantoseremoniaa, vain pikainen ovella käynti ja hännänhuiskutus.
Klo16 hain Tytön taas lastentarhasta, ja sillä aikaa Manta oli oksentanut eteiseen. Itse koira makoili olohuoneen oven edessä, eikä tullut tervehtimään! Tästä alkoi kova huoli.
Loppuilta oksennettiin, kaottiin ja maattiin. Ruoka ei kelvannut (MANTALLE!!).
Saatuani lapset nukkumaan kasin jälkeen, soitin Ystävälleni josko hän voisi tulla lapsenvahdiksi että pääsisin viemään Mantan
lääkäriin. Hänen miehensä tuli. Manta ei enää suostunut edes kävelemään, piti kantaa autoon.
Eläinlääkäri oli joku ihme himmaaja...
"Joo, vettä ois keuhkoissa?"
No on on, mutta miksi koira on NIIIN apaattinen? Ja yhtäkkiä?
"Annan nesteenpoistolääkettä"
Joo, mutta entä se kohtu, onko siellä nyt se tulehdus?
"Voi olla, mutta varmasti kun saa tätä nesteenpoistolääkettä niin olo paranee." "Kuume on kyllä kova" Miten ois kohtutulehdus?
"Annan kuumetta alentavaakin lääkettä, sitten varmasti helpottaa."
Mutta mistä se kuume johtuu?
"Joku pöpö, annan jotain oksentamisenestoonkin."
Aikamme "keskusteltuamme" ja sentään munuaisarvot tarkastettua lähdin kotiin, koira kainalossa. Kuristava tunne kurkussa, miksi sitä ei päästetty jo pois? Paraneeko se muka vielä? Miten joku voi ajatella, että sillä saattaa olla vaikka keuhkoissa se tulehdus (ei siis välttämättä kohtutulehdus), siis tulehdus tullut kun syö Baytriliä, ja sitten se lähtee sillä samalla lääkkeellä pois? Miten on mahdollista, että koira ensin paranee jollain antibiootilla ja sitten tila romahtaa ja ei muka ole mitään hätää?
Ilta ja yö meni hyvin, Mantan olo helpottui. Ja samalla emännän aavistuksen, jos eläinlääkäri oli sittenkin oikeassa?

5.12.
Aamulla Manta söi vähän, ja samalla heräsi pieni toivonliekki, ehkä, ehkä..
Aamupäivästä kuitenkin rakas koirani vain makasi, makasi ja makasi. Ei mitään merkkiä paremmasta.
Iltapäivällä taas eläinlääkäriin. Lisää nesteenpoistolääkettä keuhkoihin ja uutta antibioottia suoneen. Tämä
eläinlääkäri ei sentään enää suositellut leikkausta. Mutta käski katsomaan maanantaihin. Miksi kukaan ei kuuntele minua kun puhun eutanasiasta???????????? Ei, en minä halua luopua Mantasta, enenen. Mutta vielä vähemmän minä haluan katsoa kun se kärsii, kun se vain on, vaikkei enää olekaan. Mutta en tarpeeksi, sillä lähden koiran kanssa eläinlääkäriltä pois, ja kiroan itseni, etten nyt tee oikein rakkaalle ystävälleni....
Iltaan mennessä ei mitään muutosta, mitä nyt kieltäytyi taas syömästä. Juo sentään, ja pissaa.
Mutta on se säälittävä, ja kurja, ei se ole minun Manta, ei se heiluta edes häntäänsä, ei kävele, ei kerjää, ei puuhaa. Makaa vain...
Aamulla taas lääkäriin...? Mitä se hyödyttää...?

perjantai, 27. kesäkuu 2008

Rokotuksia

Unohtuipa kirjoitella rokotusreissusta.

Torstai-iltana 12.6. päätin jostain kumman oikusta vihdoin etsiä Mantan kadoksissa olleen lemmikkipassin, tarvittaisihan sitä Suomen lomalle, kun Manta nyt päätettiin mukaan ottaa. Ja löytyi passi, melkein sieltä mistä pitikin (säilyttäähän muutkin koiran lemmikkipassia vaatelaatikossa?).

Selailin siinä sitten passia, ja mitä ihmettä kummaa? Mantan rokotukset ovat menneet vanhaksi toukokuussa!! Olin, ja olen vieläkin ;), aivan varma, että Manta rokotettiin Suomessa ennen tänne muuttoa viime joulukuussa, mutta niin vain lemmikkipassi oli toista mieltä. Ja dokumentaatioon on uskottava (ainekin jos toinen vaihtoehto on minun muisti). Noo, kerrankos nuo rokotukset vanhaksi menee, MUTTA tässä tapauksessa pienen lisänsä antoi se, että olemme lähdössä Suomeen 4.7. JA tuontisäännöt sanoo, jotta jos rabies-rokotus on mennyt vanhaksi on se uusittava viimeistään 21vrk ennen Suomeen tuontia. Ja tämä 21vrk:n varoaika täyttyy jos rokotus annetaan viimeistään 13.6.!!!

Netistä löytyi, jotta meidän kylälläkin on eläinlääkäri, ja ajattelinkin käydä katsastamassa sen paikan. Kai sekin nyt rokotukset osaa laittaa. Ja koska kielitaitoni ei edelleenkään riitä soittelemaan puhelimitse aikoja, niin koira autoon, peukut pystyyn, että aikoja sen verran olisi, että rokotus perjantain nimissä saataisi ja menoksi. Vastaanoton rouva puhui oikein hyvää englantia, ja selvisikin, että praktiikka toimii jonotusperiaatteella. Koira autosta ja odottelemaan (yksi koira oli ennen meitä).
Dr.med.vet Jonen oli oikein mukava vanhempi herrasmies ja vastaanotto, no, pieni yhden eläinlääkärin praktiikka. Sydän kuunneltiin, ja saatiin lisää lääkettä. (Edelliseltä eläinlääkäriltä tosiaan otin yhden liuskan lääkkeitä, jotta ne riittävät Suomeen saakka, mutta vielä mitä, yli viikko jää uupumaan.) Tällä kertaa saatiin taas tuttua Fortekoria. Sitten rokotukset, penikkatauti yms rokote on voimassa vuoden, ja raivotautirokote 3 vuotta :-o Vielä ekinokokkoosilääkitys (Milbemax) ja Manta onkin valmis Suomen lomalle. Huh!


lauantai, 14. kesäkuu 2008

Eipäs nuolaista ennenkuin tipahtaa

Eli mikäpä muukaan eilen aamulla lattialla köllötteli kuin hyyyvin syönyt punkki *yöh* Oli kyllä henkensäkin heittänyt, mutta veret oli ennättänyt imaista. Täytyy kyllä tunnustaa, että punkkitarkastukset on nyt iltaisin ollut hieman huolimattomammat kun niitä ei pitkiltään löytynyt, mutta pitänee parantaa taas tapansa.

Kiitos vain Annamari linkeistä, enpä olisi halunnut lukea. Sanotaanhan että tieto lisää tuskaa. No oikeasti, hyvähän se on tietää niin voi yrittää suojautua. Niinpä ostoslistalla on nyt Scalibor-panta.
U-M: tuo oli hyvä vinkki, jos punkkipannan ompelisi tavalliseen pantaan kiinni. Näin se ei olisi niin suoraan lapsiin kontaktissa! Mutta, miten tämä metsämies oli punkkipannan pantaan ommellut kiinni? Ei taija meikäläisen neuloilla onnistua.